Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Lauantai 16.10.2021

Ilmastouutisia

Useita vesistökunnostushankkeita käyntiin Pohjois-Savossa


03.08.2021 08:08

Valtion harkinnanvaraiset kunnostusavustukset vesistökunnostushankkeisiin olivat haettavissa vuoden 2020 loka-marraskuussa. Pohjois-Savon ELY-keskukselle tuli hakuaikana kaikkiaan 18 avustushakemusta ja näistä 16 hankkeelle myönnettiin avustusta. Avustuksia myönnettiin järvi- ja virtavesikunnostuskohteiden suunnitteluun sekä toteutukseen. Avustusta saaneissa hankkeissa toteutetaan aiempaa enemmän hoitokalastusta erikokoisilla kohteilla. Lisäksi käynnistyy virtavesi- ja järvikunnostuksia, joissa pyritään vesien tilan parantamiseen mm. valuma-alueella tehtävien toimien avulla.

Avustusta myönnettiin yhteensä n. 243 000 € sekä ympäristöministeriön että maa- ja metsätalousministeriön avustusmäärärahoista. Ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelman tavoitteena on lisätä vesistökunnostushankkeita sekä tukea asiantuntijaverkostojen toimintaa ja näin saada aikaan vaikuttavia vesien tilaa parantavia hankkeita. Vesiensuojelun tehostamisohjelma jatkuu vuoden 2023 loppuun saakka.

Nyt on aika suunnitella tulevia hankkeita!

Seuraava vesistökunnostusten hakuaika on syksyllä 2021. Kesä on oivaa aikaa tarkkailla omaa koti- tai mökkivesistöä. Nyt on oikea aika aktivoitua, yhdistää voimavarat ja käynnistää kunnostushankkeen ideointi yhdessä mökkiläisten, rannan asukkaiden ja vesialueen käyttäjien sekä asiantuntijoiden kanssa.

Yhteistyökokeilu kunnostushankkeiden edistämiseksi

Pohjois-Savon ELY-keskus ja Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys yhdistivät voimavaransa järvikunnostusten tehostamiseksi Pohjois-Savossa. Yhteistyössä tuetaan vesistökunnostusaktiivisuutta Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelmakohteissa ja vesiympäristön käyttöä parantavissa kohteissa. Tavoitteena on helpottaa hankkeiden käynnistymistä ja suunnata toimenpiteet heti alkuvaiheessa keskeisimpiin asioihin ja ongelmallisimpiin kohteisiin. Yhteistyö mahdollistaa nykyistä tehokkaamman kunnostustarpeen selvittelyn ja kehittämisen hankkeeksi. Yhteistyökokeilu on alkanut 1.6.2021 ja ulottuu vuoden 2022 loppuun.

Pohois-Savon ELY-keskus/CO2-raportti

Bookmark and Share






38


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Luumäki
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Orivesi
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Savonlinna
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska