|
|||
|
|||
|
|
Leo Stranius:
Vähähiilisen kesäloman askelmerkkejä
07.07.2009 10:51
Tulevaisuuden hiilineutraalissa yhteiskunnassa kesälomaa vietetään eri tavoin kuin nykyisin. Monet asiat tulevat muuttumaan, kun kasvihuonekaasupäästöt pitää pystyä tiputtamaan lähelle nollaa vuosisadan puoleen väliin mennessä. Tulevaisuutta ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan tuleviin kesiin. Lomamatkustamisen, mökkeilyn ja grillauksen voi tehdä jo tänä kesänä vähähiilisesti monellakin eri tavalla.
Lentäminen tai autoilu saattaa olla sinulle halpaa, mutta ilmastolle kallista. Lento- ja autolomien sijaan kannattaa suosia lähialuematkailua. Toisaalta Eurooppaan ja Aasiaan pääsee myös junalla tai bussilla, ja Suomea voi kiertää myös polkupyörällä. Mikäli lentää, kannattaa suosia suoria lentoja ja viipyä perillä pitkään sekä maksaa vähintäänkin vapaaehtoinen lentomaksu internetissä.
Itse lähden elokuussa junalla Euroopan toiselle laidalle Lissaboniin. Matkan varrella on mahdollisuus tutustua Euroopan ekokaupunkeihin, kuten Saksan Freiburgiin, ja pyöräillä Hollannissa. Lomailun tarkoitus ei ole päästä vain johonkin kauas. Itse matkustamisestakin voi tehdä elämyslomaa. Aiemmin olen kulkenut junalla ja bussilla Itä-Euroopan halki Ateenaan, Venäjän ja Mongolian läpi Pekingiin sekä kiertänyt bussilla Etelä-Amerikan.
Tulevaisuudessa mantereiden sisäiset lennot ovat kielletty, ja mantereiden väliset lennot sujuvat biopolttoaineille tai varastoidulla aurinkoenergialla. Esimerkiksi Helsingistä Berliiniin tai Brysseliin pääsee junalla yhdessä yössä. Autoilu on vähentynyt murto-osaan nykyisestä, ja autot kulkevat uusiutuvilla energialähteillä tuotetulla sähköllä.
Jos matkailuun liittyy ongelmia, olisiko parempi panostaa mökkeilyyn? Ilmastolle voi kuitenkin tulla hikiset paikat, jos kaikki suomalaiset hankkivat oman sähkösaunalla varustetun talviasuttavan ja ympäristövuotisesti lämmitettävän kesämökin (lue kakkosasunnon) pitkien automatkojen päästä. Kannattaa ehkä pohtia kahdesti, onko oman mökin omistamisessa ja tupla-Suomen rakentamisessa mitään järkeä. Miksi ei hyödyntäisi jo olemassaolevia vuokramökkejä tai lainaisi tuttavien ja sukulaisten tyhjillään seisovia kesäasuntoja? Oman tuvan nikkaroimisen ja pihan laittamisen sijaan voisi oikeasti ottaa rennosti.
Itse nautin kesästä vuokramökeissä tai ystävien luona. Kavereiden kanssa lomailu on mukavampaa. Toisinaan olen haaveillut siirtolapuutarhamökistä pyörämatkan päässä kotoa. Taloudellisesti moinen sijoitus olisi kuitenkin järjetön. Yhden pikkuisen siirtolapuutarhamökin hinnalla saisin lomailla vuokramökeissä pitkin Suomea kerran kuukaudessa ympäri vuoden vähintään kolmenkymmenen vuoden ajan. Yhteisomisteiset kesämökit kunniaan!
Tulevaisuudessa asunnot ja mökit ovat nolla- tai plusenergiatalotekniikkaa, jotka tuottavat oman sähkön ja lämmön itse. Yhteisomistuksessa olevat mökit ovat lisääntyneet merkittävästi ja ovat usein polkupyörämatkan päässä vakiasunnosta. Lähellä sijaitsevat mökit toimivat myös hyvänä viljelysmaana paikalliselle kausikasvisruualle.
Kesällä matkustaessa tai mökkeillessä kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, mitä suuhunsa laittaa. Kyse ei ole ainoastaan terveydestä, vaan myös siitä, että ruoka aiheuttaa huomattavan osan yksityisen kulutuksen ilmasto- ja ympäristövaikutuksista. Eniten kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavat eläinperäiset elintarvikkeet kuten naudanliha ja juusto. Grillissä kannattaakin kypsentää lähinnä kasvisvartaita, soijanakkeja tai muita kasviperäisiä herkkuja.
Itse noudatan ilmasto- ja ympäristösyistä vegaanista ruokavaliota. Vointi on parempi ja päästöt huomattavasti sekasyöjää pienemmät. Kesäkuntokin pysyy yllä, kun syö kevyemmin. Liikkumista ei kuitenkaan kannata unohtaa. Aamulenkit ja vuokramökille pyöräily sujuvat ekologisemmin kasvispohjaisella ruokavaliolla. Vaikka ei heti ryhtyisikään vegaaniksi, kannattaa liharuuan määrä vähentää edes asteittain.
Tulevaisuudessa päiväkotien, koulujen, työpaikkojen ja vanhainkotien ruokaloissa on lähtökohtaisesti tarjolla vain kauden mukaista, ympäristöystävällistä kausikasvisruokaa. Elintarvikepakkauksissa on ruuan ilmastoystävällisyyttä kuvaavat hiilimerkinnät kalorimerkintöjen tapaan. Lihan ja juuston kulutus on tippunut minimiin korkean haittaveron myötä.
On kuitenkin turha kuvitella, että yksittäinen kuningaskuluttaja ratkaisee ilmastokriisin omilla kesälomavalinnoillaan. Tarvitaan rakenteellisia muutoksia, kuten lainsäädäntöä ja taloudellisia ohjauskeinoja, jotta ilmastoystävällinen elämä olisi halvempaa, helpompaa ja hauskempaa.
Kaikesta huolimatta yksilön valinnoilla on merkitystä. Henkilökohtainen on tunnetusti poliittista. Kesäiltoina nuotion äärellä on mukava kertoa tarinoita junareissuista ja pyöräretkistä soijanakkeja napostellessa. Sitä paitsi uusi vähähiilinen elämä on olennaisesti parempaa kuin vanha uusiutumattomiin luonnonvaroihin perustuva elämäntapamme.
Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava.
|
|
|
Lisätietoa
Vapaaehtoinen lentomaksuLeo Stranius: Haluan reaaliaikaisen sähkönkulutuksen mittauksen
09.07.2009 23:54
mp
Stranius: "Tulevaisuudessa asunnot ja mökit ovat nolla- tai plusenergiatalotekniikkaa, jotka tuottavat oman sähkön ja lämmön itse."
Tuskimpa perus kesämökit tulevat olemaan mitään nollaenergiamökkejä. Tai ovathan ne tavallaan monet jo nyt jos ei ole sähköä eikä lämmitystä ja muuta. Takalla tai kamiinalla lämmitetään mitä lämmitetään.
Useimmat mökit ovat varmaankin vain kesäaikaan käytössä, joten ne eivät sinänsä kuluta juuri lainkaan energiaa. Kokonaan toinen juttu on sitten tämmöiset kakkosasunnot/luksusmökit joissa on kaikki normaalin asunnon varusteet ja lämmitysjärjestelmät. Onko tietoa suomalaisesta mökkikannasta ja lämmitystavoista?
Vai onko mökkeilyn suurin ympäristöongelma mökeille yksityisautoilla ajaminen?
12.07.2009 18:59
SJ
Stranius kirjoittaa käyneensä bussilla Pekingissä asti. Kieltämättä paljon ekologisempaa kuin lentäminen, mutta paljonko siihen menee aikaa? Ja jos istuu bussissa meno-paluu matka Pekingiin, niin varmaan paikan päälläkin olisi kiva viettää aikaa. Ihan tavallisella palkansaajalla ei ole tuollaiseen mahdollisuutta.
12.07.2009 23:18
Anonyymi

12.07.2009 18:59 SJ kirjoitti:
Ekomatkailu vaatii aikaa
Stranius kirjoittaa käyneensä bussilla Pekingissä asti. Kieltämättä paljon ekologisempaa kuin lentäminen, mutta paljonko siihen menee aikaa? Ja jos istuu bussissa meno-paluu matka Pekingiin, niin varmaan paikan päälläkin olisi kiva viettää aikaa. Ihan tavallisella palkansaajalla ei ole tuollaiseen mahdollisuutta.

Etelä-Amerikan kierroskin varmaan hetken kestää bussilla. Hienoja reisuja varmaan ei siinä mitää mutta eipä tosiaan tavan tallaaja lähden viikkojen tai kuukausien bussimatkoille, kun lomaa on pari hassua viikkoa ja aikaa ei haluta hukata.
![]() | Leo StraniusLiittynyt: 09.12.2009 Viestejä: 4 |
13.07.2009 09:26
Hei
Kiitos hyvistä kommenteista!
Suosittelen lämpimästi matkustamista kävellen, pyörällä, junalla tai bussilla. Hitaassa matkailussa olennaista ei ole perille pääseminen ja siellä oleminen vaan pikemminkin itse matka ja siitä nauttiminen. Samalla näkee ja kokee enemmän.
Pekingiin pääsee junalla Suomesta noin seitsemässä päivässä. Kannattaa kuitenkin pysähdellä ainakin Siperiassa ja Mongoliassa. Itselläni yhteen suuntaan meni pari viikkoa. Etelä-Amerikka taas kierrettiin bussilla noin kolmessa ja puolessa viikossa. Asuin silloin puoli vuotta Perussa.
Silloin kun aikaa on vähemmän, kannattaa matka suunnitella tietysti sen mukaan. Ei kai mahdollisimman kauas pääseminen voi olla itsetarkoitus?
Viimeksi eilen sunnuntaina (12.7.) tein päiväretken pyörällä Porkkalanniemeen.
14.07.2009 21:28
kiinnostusta on

13.07.2009 09:26 Leo Stranius kirjoitti:
Ekomatkailua voi tehdä oman ajan rajoissa
Hei
Kiitos hyvistä kommenteista!
Suosittelen lämpimästi matkustamista kävellen, pyörällä, junalla tai bussilla. Hitaassa matkailussa olennaista ei ole perille pääseminen ja siellä oleminen vaan pikemminkin itse matka ja siitä nauttiminen. Samalla näkee ja kokee enemmän.
Pekingiin pääsee junalla Suomesta noin seitsemässä päivässä. Kannattaa kuitenkin pysähdellä ainakin Siperiassa ja Mongoliassa. Itselläni yhteen suuntaan meni pari viikkoa. Etelä-Amerikka taas kierrettiin bussilla noin kolmessa ja puolessa viikossa. Asuin silloin puoli vuotta Perussa.
Silloin kun aikaa on vähemmän, kannattaa matka suunnitella tietysti sen mukaan. Ei kai mahdollisimman kauas pääseminen voi olla itsetarkoitus?
Viimeksi eilen sunnuntaina (12.7.) tein päiväretken pyörällä Porkkalanniemeen.

Leo, todella kunnioitettavia reissuja olet tehnyt. Varmaa on että tuolla tavalla matkustaen kokee enemmän kuin viikon pakettimatkalla kanarialla. Tutustuu varmasti mielenkiintoisiin ihmisiin ja näkee paikkoja joihin ei muilla keinoin pääse.
Toinen juttu on sitten kuka tuommoisia voi toteuttaa. lasten kanssa etelä-amerikan kierros bussilla tuntuisi aika hurjalta.
Eli nuorille, vapaille ja rohkeille soveltuu hyvin. Mutta niinkuin sanoit, jokainen voi toteuttaa reissuja omien rahkeittensa rajoissa. Jollekin se voi olla mukava pyöräretki tai vaellusmatka lapissa.
Uskon ja toivon että ekologisesta matkaislusta tulee oikea hitti ja trendikäs asia. Matkanjärjestäjien kannattaisi alkaa laskemaan myymiensä matkojen hiilijalanjälkiä jollain yhteismitallisella menetelmällä, ja käyttää tätä markkinoinnissaan. Aika ei ehkä ihan vielä ole siihen valmis, mutta kohta on.
19.07.2009 03:00
JV
BorisWLiittynyt: 24.07.2009 Viestejä: 399 |
24.07.2009 17:52
Kannatan energiasäästöä kaikissa muodoissa, mutta syy ei ole hiilidioksidi ja siihen virheellisesti sidottu maapallon uhkaava lämpeneminen, vaan koska halpaa energiaa ei enää ole ja hinta tulee edelleen nousemaan maapallon kasvavan väestön kasvavan energiatarpeen tyydyttämiseksi.
Korostettakoon monenenko kerran, että vaikka hiilidioksidi on merkittävä kasvihuonekaasu sen lämmittävä vaikutus on sen logaritmisen olemuksen takia jo nykyistä pienmmilläkin pitoisuuksilla lähes kyllästynyt. Tämän tarkoittaa, että hiilidioksdin esim. tuplaantuminen ei aiheuta kuin häviävän vähäistä lämpiämistä.
Auringon aktiivisuuden vaihtelu on yhdessä vesihöyryn kanssa ylivoimainen ilmastonsäätelijä.
08.08.2009 07:07
Usko
"Suosittelen lämpimästi matkustamista kävellen, pyörällä, junalla tai bussilla. Hitaassa matkailussa olennaista ei ole perille pääseminen ja siellä oleminen vaan pikemminkin itse matka ja siitä nauttiminen. Samalla näkee ja kokee enemmän."
Vähävarainen vanhus tekee ekologisimmat matkansa omassa päässään. Ei ole varaa mihinkään kulkuvälineeseen, ei hotelleihin eikä juuri mihinkään muuhunkaan. Kunto ei salli sen pidempiä tallaamisiakaan.
Mutta ajatelkaapa kuinka vähän energiaa hän kuluttaa. Makaa sängyssä peiton alla kylmässä kattoa katsellen. Käy joskus vessassa ja pahoittelee päästöjään. Hänellä on erittäin huono omatunto.
Kaapissa on onneksi kuivamuonaa parin kuukauden tarpeisiin vähintään, kun kunnat ovat jo kokonaan lopettaneet vanhuksille tarjottavat siivous-, asiointi- sun muut palvelut.
Yksityiseltä ostettuina palvelut ovat niin kalliita, ettei vanhuksillamme ole niihin varaa. Jos lähettää yksityisen hakemaan sitä leipää, raha menee hakupalkkaan ja leipä jää saamatta. Vanhus pureskelee keittämättömiä makaroneja ja siitä tarvitsemansa energian.
Mutta vanhus on onnellinen, koska hän kuluttaa niin kovin vähän ja hän tietää pääsevänsä taivaan vihreille laitumille. Lomaa hän viettää kääntämällä kylkeä.
Usko
08.01.2010 23:56
Hampaaton

08.08.2009 07:07 Usko kirjoitti:
Mitä suosituksia!
"Suosittelen lämpimästi matkustamista kävellen, pyörällä, junalla tai bussilla. Hitaassa matkailussa olennaista ei ole perille pääseminen ja siellä oleminen vaan pikemminkin itse matka ja siitä nauttiminen. Samalla näkee ja kokee enemmän."
Vähävarainen vanhus tekee ekologisimmat matkansa omassa päässään. Ei ole varaa mihinkään kulkuvälineeseen, ei hotelleihin eikä juuri mihinkään muuhunkaan. Kunto ei salli sen pidempiä tallaamisiakaan.
Mutta ajatelkaapa kuinka vähän energiaa hän kuluttaa. Makaa sängyssä peiton alla kylmässä kattoa katsellen. Käy joskus vessassa ja pahoittelee päästöjään. Hänellä on erittäin huono omatunto.
Kaapissa on onneksi kuivamuonaa parin kuukauden tarpeisiin vähintään, kun kunnat ovat jo kokonaan lopettaneet vanhuksille tarjottavat siivous-, asiointi- sun muut palvelut.
Yksityiseltä ostettuina palvelut ovat niin kalliita, ettei vanhuksillamme ole niihin varaa. Jos lähettää yksityisen hakemaan sitä leipää, raha menee hakupalkkaan ja leipä jää saamatta. Vanhus pureskelee keittämättömiä makaroneja ja siitä tarvitsemansa energian.
Mutta vanhus on onnellinen, koska hän kuluttaa niin kovin vähän ja hän tietää pääsevänsä taivaan vihreille laitumille. Lomaa hän viettää kääntämällä kylkeä.
Usko

17.07.2010 20:12
erimieltä...
En usko, että kovin moni ns. "luksusmökin" omistaja tuollaisiin suostuu. Itsekkin kun vasta ostin kalliin metsästysmökin Lapista. On lämmitykset ja kaikki, eikä kaduta yhtään. Päästöt? Varmasti riittävät. Tuollaisen takia en myisi mökkiäni mistään hinnasta. Hippityttäreni pyysi lukemaan tämän, ja hyvät naurut sain mm. seuraavista kohdista:
"
Tulevaisuudessa asunnot ja mökit ovat nolla- tai plusenergiatalotekniikkaa, jotka tuottavat oman sähkön ja lämmön itse. Yhteisomistuksessa olevat mökit ovat lisääntyneet merkittävästi ja ovat usein polkupyörämatkan päässä vakiasunnosta. Lähellä sijaitsevat mökit toimivat myös hyvänä viljelysmaana paikalliselle kausikasvisruualle."
Arvaappas, kuinka suuri plussa tulee minunkin mökin hintaan kun siihen aurinkopaneelit tai vastaavat laittaa? Sähkökustannukset ovat suuressakin mökissä aika vaatimattomat, kun siellä pari kertaa vuodessa käydään metsästämässä ja kalastamassa. Ja tietenkin rentoutumassa.
"Kesällä matkustaessa tai mökkeillessä kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, mitä suuhunsa laittaa. Kyse ei ole ainoastaan terveydestä, vaan myös siitä, että ruoka aiheuttaa huomattavan osan yksityisen kulutuksen ilmasto- ja ympäristövaikutuksista. Eniten kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavat eläinperäiset elintarvikkeet kuten naudanliha ja juusto. Grillissä kannattaakin kypsentää lähinnä kasvisvartaita, soijanakkeja tai muita kasviperäisiä herkkuja. -- Lihan ja juuston kulutus on tippunut minimiin korkean haittaveron myötä."
Haittavero?? Hahahah. Samantien virkistäytymisvero tietokonepeleihin ja edustavaisuusvero autoon, jossa on metalliväri ja nahkasisustus. Miksei myös värillisyysveroa siihen, ettei elä tuollaista tylsän harmaata elämää? Kasvisvartaita? Soijanakkeja? Minä menen mökille ja itse kalastamani ja ampumani herkut syön. Ja grillatut kyljyspalat juustokastikkeen kera on se herkku mistä minä en heti luovu.
"Tulevaisuudessa mantereiden sisäiset lennot ovat kielletty, ja mantereiden väliset lennot sujuvat biopolttoaineille tai varastoidulla aurinkoenergialla. Esimerkiksi Helsingistä Berliiniin tai Brysseliin pääsee junalla yhdessä yössä. Autoilu on vähentynyt murto-osaan nykyisestä, ja autot kulkevat uusiutuvilla energialähteillä tuotetulla sähköllä." Anteeksi, mutta aikakoneita on Aku Ankoissa ja Paluu Tulevaisuuteen-elokuvissa, ei sinulla, joten et voi tuosta kuvitteellisesta tulevaisuudestasi kertoa. Aasiakin on valtava manner, tällä hetkellä, ja myös tulevaisuudessa, ei siellä matkustaminen ole helppoa. "Tulevaisuudessa mantereiden sisäiset lennot ovat kielletty", kiitos erittäin makeista nauruista. Tekstisi on tallennettu kovalevylle, jonka valmistamiseen on tarvinnut mm. muovia, kultaa jne. Jos sinä sitä co2 päästöäsi halajat vähentää, lopeta roskan kirjoittaminen.
Melkein ostin jopa hybridi-Toyotan, mutta luin tämän tekstin ja mietin todellakin miten tämä hössötys on saanut joitakuita ihan sekaisin. Elä sinä utopiassasi, minä pidän Chryslerini. 300C on bensasyöpön lisäksi myös kivikautinen peli päästöjen vähentämisessä.
PRUM PRUM!!
34
07.09.2010
Näin tehdään virtsasta sähköä
07.09.2010
Aaltoenergian testiympäristö asennettu
07.09.2010
Ilmastotutkimuksen koodi avautuu
06.09.2010
Öljynporaus aloitettu jäämerellä - ympäristöjärjestöt raivoissaan
06.09.2010
Ilmastonmuutos tuo vaurautta pohjoiseen - Myös Suomeen
05.09.2010
Ilmatiiviys ei takaa talon ekologisuutta
04.09.2010
Aurinkokennoilla päällystetty moottoritie kehitteillä
03.09.2010
Hellekesiä tiedossa entistä enemmän
03.09.2010
Pekkarinen tarjoaa puuta Etelän polttoaineeksi
03.09.2010
El Niño -ilmiö voimistuu tulevaisuudessa
03.09.2010
Hyvin varusteltu jätehuone innostaa kierrättämään
01.09.2010
Maalämpö luvanvaraiseksi ensi vuoden alusta
21.08.2010
Suomalaiset ovat valmiita maksamaan energiatehokkaasta talosta
12.08.2010
Uusia Joutsenmerkittyjä tuotteita markkinoille
14.07.2010
Kodin kylmälaitteet kovilla helteellä
14.07.2010
Kesämökilläkin voi kierrättää
12.07.2010
Uusi ajoreittipalvelu autoilijoille
23.06.2010
"Toimiva ekokoti vain pienin muutoksin"
11.05.2010
Tarkista rengaspaineet ennen lomamatkaa
06.05.2010
Tuulivoimaopas julkaistu
Myös Kiviniemi tukisi rannikon voimaloiden vihertämistä
Lähde: Iltalehti
Kiviniemi tukisi rannikon voimaloiden vihertämistä
Lähde: Nelonen
TS: Kiviniemeltä tukea vihreille voimaloille
Lähde: YLE
Kiviniemi tukisi rannikon voimaloiden vihertämistä
Lähde: MTV3
Pekkarinen iloitsee Kataisen takinkäännöstä
Lähde: YLE
Vihreät huolestuivat energiaverolaskelmasta
Lähde: Nelonen
Ruotsalaisministeri valloittaisi mieluiten Suomen
Lähde: Iltalehti
Itävaltaa ärsyttää Saksan ydinvoimapäätös
Lähde: Iltalehti
Ahlström Capital ja Sitra osakkaiksi Neapoon
Lähde: Rakennuslehti
| Eija-Riitta Korhola: Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin (15 kommenttia) | |
| Pekka Pirilä: IPCC:n mahdoton tehtävä (114 kommenttia) | |
| Petteri Huuska: "Poliitikko sanoo, onko maalämpö ympäristöystävällistä vai ei" (8 kommenttia) | |
| Leo Stranius: Kuopion asuntomessut - "matalaenergiarakentamisen kupla" (34 kommenttia) | |
| Sanna Lauslahti: Polku ydinvoimaäänestykseen (60 kommenttia) | |
| Kaj Luukko: "Ydinvoima halkaisee mielipiteet" (8 kommenttia) |
![]()
Onko asunnossasi lämpöpumppu?
![]()
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
0.5 Cº / 100 v
Akasofu'n arvio; ei mitään hälyttävää. Lineaarista lämpötilan nousua pikku jääkauden jäljiltä.
http://wattsupwiththat...
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
Luvassa jo nyt lähes 1,5 astetta
Ihan vaan tiedoksi, että jos pitoisuus kasvaa tasolta 290 ppm tasolle 380 ppm on muutos vain noin +30 %. IPCC:N keskiarvion mukaan kasvihuonekaasujen pitoisuuden kaksinkertai...
Ilmastotutkimuksen koodi avautuu
IPCC:n mahdoton tehtävä
Hitaat luonnonprosessit ovat erilaisia kuin viimeisin vuosisata
07.09.2010 23:47 Boris Winterhalter kirjoitti:
Entä jäänäytteet?
Kiitos, hyvin selkeä esimerkki.
Miten selität, että jääkairausnäytteet useamman jääkauden ajalta ka...
![]()
27.09.2009
Ilmastotieteen lamakausi
08.03.2010
"Tutkimuksemme auttaa muodostamaan oman käsityksen ilmastonmuutoksesta"
10.08.2009
”CO2 ei aiheuta ilmastonmuutosta”
22.11.2009
Ylen sisäistä keskustelua
12.11.2009
MOT -ohjelma on silkkaa sumutusta
|
|
Nations rethink Copenhagen commitment on climate funding Low-carbon market to treble by 2020: HSBC HSBC predicts bigger growth for low-carbon cars than renewables sector HSBC predicts low-carbon energy market will treble to $2.2tn by 2020 JBIC to Lend $2.5 Billion for Environmental Projects Overseas |
Kunnat CO2-raportissa |
Ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm, miljoonasosaa) |
|
|

















































































hyviä ajatuksia
09.07.2009 16:50
loma
Hyviä ajatuksia, mutta mitenköhän tämä asia käytännön tasolla menee. Luulisi että suurinta osaa ihmisistä ei juurikaan kiinnosta, kuinka paljon loma aiheuttaa CO2-päästöjä. Vuosi kun on tehty duunia ja loma vihdoin alkaa, niin ajatukset eivät ole päästöjen vähentämisessä.
Fakta on se että ulkomailla käydään yhä enemmän lomilla lentokoneella ja mökkireissuja tehdään autoilla entiseen malliin. Mistä siis voisi vähentää?
Hyvä keino olisi tietinkin suosia lähilomailua. Mitä lyhyemmät matkat, sitä pienemmät päästöt. Matkoihin menisi myös vähemmän aikaa ja rahaa ja itse lomailuun jäisi enemmän. Myös matkakustannukset pienenisivät.