Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Tiistai 28.01.2020

Lnsi-Suomen lni

Tutkimus

Vapolta suurlahjoitus Jyväskylän yliopistolle

16.06.2009 20:07

Jyväskylän yliopiston varainhankintakampanja vauhdittui tuntuvasti kun Vapo Oy lahjoitti yliopistorahaston peruspääomaan 500 000 euroa. Vapon hallitus perustelee lahjoitusta tunnustuksena yliopiston yhteiskunnallisesta ja alueellisesta vaikuttavuudesta kansainvälisestimerkittävänä yliopistona, toimitusjohtaja Matti Hilli toteaa.   >>

Politiikka, Tutkimus

Länsi-Suomesta eurooppalainen kestävän kehityksen esimerkkialue

09.03.2009 13:57

Länsi-Suomen ympäristöstrategian mukaan hyvä ympäristökehitys tuo mukanaan hyvää aluekehitystä sekä vetovoimaa ja kilpailukykyä. Vuoden alussa käynnistyneessä EU-hankkeessa kehitetään ja otetaan käyttöön uusia laadukkaita, tilastollisesti luotettavia kestävän kehityksen mittareita eli indikaattoreita mittamaan ympäristöstrategian vision toteutumista.   >>

Tutkimus, Uusiutuva energia

Mittava tutkimusmääräraha bioenergian tutkimukseen

02.12.2008 14:28

Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) johtama bioenergia-alan tutkimuskonsortio on saanut noin 4,5 miljoonan euron määrärahan kolmivuotiseen yhteispohjoismaiseen tutkimushankkeeseen, jossa edistetään metsäbiomassojen käyttöä ja sekä tuotteiden että palvelujen arvonnousua metsäenergian tuotantoketjussa.   >>

 
 

52


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

1 vko   |   2 vko   |   1 kk   |   3 kk