Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Lauantai 22.02.2020

Oulun lni

Tuulimittaukset käynnissä Paltamossa ja Ristijärvellä


29.07.2009 16:10

Ristijärven Saukkovaaralla tuulimittaukset käynnistettiin helmikuussa. Vaaralla on jo aiemmin pystytetty masto, jonka mittauskorkeus on 60 metriä. Noin 40 kilometrin päässä Paltamon Kivesvaaralla mittaukset päästiin aloittamaan kesä-heinäkuun vaihteessa.

Alun perin myös Kivesvaaralla aiottiin mitata 60 metrin korkeudessa, mutta lupa myönnettiin 50-metriselle mastolle.

- Korkeampi masto olisi tarkentanut tuulimittauksia, mutta toisaalta Kivesvaaran tuloksia voidaan nyt vertailla Saukkovaaran mittaustuloksiin, Ekosähkön hankintalähteistä vastaava Antti Kangas kertoo.

Ensimmäinen Saukkovaaran ja Kivesvaaran mittaustulosten analysointi tehdään sen jälkeen, kun Suomen tuuliolosuhteita kartoittava työ- ja elinkeinoministeriön Motivalta ja Ilmatieteen laitokselta tilaama Tuuliatlas on valmistunut loppuvuodesta.

Tuuliatlaksen tietoja verrataan todellisiin mittaustuloksiin ja myös Tuuliatlaksen tulokset muiden Itä-Suomen vaara-alueiden tuuliolosuhteista antavat kiinnostavaa lisätietoa.

- Parhaillaan kaikkien palasten loksahtaessa kohdalleen, voidaan päätös projektin viemisestä hankevaiheeseen tehdä jo ensi keväänä. Toisessa vaihtoehdossa jatkamme mittauksia niin, että sekä Saukkovaaralta että Kivesvaaralta on käytettävissä todelliset mittaustiedot vähintään vuoden ajalta, Kangas jatkaa.

CO2-raportti.fi

Bookmark and Share






7


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

1 vko   |   2 vko   |   1 kk   |   3 kk

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska