Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Sunnuntai 22.07.2018


Suomi 100 -luontolahjana jo yli 600 hehtaaria valtion maita


15.12.2017 08:30

Yksityismaita on kampanjassa tähän mennessä suojeltu lähes 1300 hehtaaria, ja suojelualueita on perustettu kaikkiin Suomen 18 maakuntaan.

Kuva: Flickr / latetzki

Luontoarvoiltaan arvokas Kivarnäsin alue Kemiönsaaressa on nyt pysyvästi suojeltu. Kohde vahvistaa suojelua kapealla hemiboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä.

Kivarnäs (70 ha) ja monta muuta valtion monikäyttömetsien kohdetta lahjoitetaan itsenäisyyden juhlavuoden suojelualueeksi. Ensimmäisessä erässä päätettiin suojella 400 hehtaaria valtion maita. Nyt tehdyn suojelupäätöksen jälkeen uusia valtion suojelualueita on yhteensä 665 hehtaaria.

"Kaikki kohteet on valittu Metsähallituksen Luontopalveluiden ja Metsätalous Oy:n yhteistyönä. Valtio osallistuu Luontolahjani 100-vuotiaalle -kampanjaan suojelemalla yksityisten lahjoituksia vastaavan pinta-alan. Työmme uusien kohteiden löytämiseksi jatkuu edelleen", Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen kertoo.

Yksityismaita on kampanjassa tähän mennessä suojeltu lähes 1300 hehtaaria, ja suojelualueita on perustettu kaikkiin Suomen 18 maakuntaan. Uusien suojelualueiden joukossa on metsämaata, suoalueita ja jopa ulkosaariston luotoja. Lisäksi vireillä on uusia kohteita noin 500 hehtaaria eri maakunnissa.

Myös kunnat ovat lähteneet mukaan kampanjaan suojelemalla noin 800 hehtaaria omia maitaan.

"Kampanja on ollut valtion ja kansalaisten hieno yhteinen ponnistus, joka tuo Suomeen merkittävän määrän uusia luonnonsuojelualueita", sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Ministeri Leppä sekä asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kiittävät sidosryhmien Pyöreässä pöydässä syntyneen Suomi 100 -kampanjan käytännön etenemistä:

"Luontolahjani-kampanjaan saadut yksityismaiden lahjoitukset kertovat suomalaisten vahvasta luontosuhteesta sekä halusta suojella luontoa myös tuleville sukupolville. Kampanja on onnistunut yli odotusten ja näyttää siltä, että yksityismaiden suojelu ylittää kampanjalle asetetun 1800 hehtaarin tavoitteen. Valtio on sitoutunut suojelemaan lahjoitettuja yksityismaita vastaavan hehtaarimäärän omia maitaan ja lisää kohteita kartoitetaan koko ajan", asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen toteaa.

Metsähallituksen suojelupäätöksen saaneet 665 hehtaaria luetaan mukaan kampanjan lupaukseen, jossa valtio tuplaa yksityisten suojelupäätösten hehtaarimäärät. Alueisiin kuuluu valtaosin normaalissa metsätalouskäytössä olevia alueita sekä myös luontoarvojen takia rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia alueita. Lisäksi metsähallitus on omalla päätöksellään suojellut 135 hehtaaria metsätalouskäytön ulkopuolella olevia maita, jotka eivät ole mukana tuplauksen laskennassa. Rajoitetun käytön ja metsätalouskäytön ulkopuolisten alueiden sisällyttäminen rajauksiin on tärkeää niiden luontoarvojen ja alueiden yhtenäisyyden kannalta.

Metsähallitus/CO2-raportti

Bookmark and Share






22

 +4%  +1%   0%  +2%  +2%

Yhteensä kton CO2 ekv:
495
  - Maatalous:
22
%
  - Jätehuolto:
8
%
  - Lämmitys:
7
%
  - Kuluttajien sähkönkulutus:
11
%
  - Tieliikenne:
51
%
Asukasta kohden:
94
kg
Muutos edelliseen viikkoon:
 +1
%

¬ŅQui√©nes son los responsables de afrontar el cambio clim√°tico?

Source: Infobae - El cambio clim√°tico es probablemente el mayor desaf√≠o ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen dif√≠cil el consenso entre los pa√≠ses respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusi√≥n: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los pa√≠ses tienen responsabilidad com√ļn de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que hist√≥ricamente los pa√≠ses desarrollados han contaminado m√°s a efecto de construir sus econom√≠as que aquellos que est√°n en v√≠as de desarrollo. Y no todos los pa√≠ses tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problem√°tica.

Consecuencias del cambio clim√°tico en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2¬įC altera la metilaci√≥n del ADN y la expresi√≥n de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visi√≥n sobre las consecuencias del cambio clim√°tico en los peces a trav√©s de modificaciones epigen√©ticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Peri√≥dico - Las pol√≠ticas clim√°ticas que se centran en la agricultura y los bosques podr√≠an llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestaci√≥n e incrementar la captura de carbono en la agricultura podr√≠a reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, seg√ļn un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hamina
Hankasalmi
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Järvenpää
Kaarina
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Kärkölä
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylivieska
Ylöjärvi
√Ą√§nekoski







Etelä-Suomen Lääni Länsi-Suomen lääni Itä-Suomen lääni Oulun lääni Lapin lääni