Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Keskiviikko 24.04.2019

It-Suomen lni

Luonnos Itä-Suomen jätesuunnitelmaksi kuultavana


21.10.2009 10:32

Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan ympäristökeskukset ovat laatineet luonnoksen Itä-Suomen jätesuunnitelmaksi. Jätesuunnitelma on voimassa vuoteen 2016 tai niin kauan kunnes uusi suunnitelma hyväksytään.

Suunnitelmassa esitetään kehittämistoimia jätteiden energiahyötykäytön lisäämiseksi, biohajoavien (biojätteet ja lietteet) jätteiden käsittelyn kehittämiseksi, haja-asutusalueiden jätehuollon kehittämiseksi sekä rakentamisen jätteiden käsittelystä. Lisäksi jätesuunnitelmassa on tarkasteltu materiaalitehokkuuden sekä jäteneuvonnan tavoitteita ja kehittämistoimia.

Kansalaiset voivat antaa palautetta

Jokainen kansalainen voi antaa suunnitelmasta palautetta 21.10.2009-20.11.2009 välisenä aikana. Ympäristökeskukset toivovat kommentteja erityisesti ehdotettujen kehittämistoimien tärkeydestä ja toteuttamismahdollisuuksista. Suunnitelmaan voi ehdottaa myös uusia, valittuihin aiheisiin liittyviä kehittämistoimia. Lausunnot ja mielipiteet otetaan huomioon muokatessa lopullista jätesuunnitelmaa, joka valmistuu vielä tämän vuoden aikana.

Suunnitelmassa määritellään tavoitetila vuonna 2016

Itä-Suomen jätesuunnitelman päätavoitteena on jätteen määrän vähentäminen, jätteen hyötykäyttöasteen nostaminen sekä ympäristö- ja terveyshaittojen vähentäminen. Suunnittelun aikana valituille neljälle painopistealueelle ja lisäksi materiaalitehokkuudelle sekä jäteneuvonnalle esitetään jätehuollon tavoitetila vuonna 2016.

Tavoitetilan toteutuessa materiaalihyötykäyttöön soveltumattoman polttokelpoisen jätteen sisältämä energia on saatu hyötykäyttöön Itä-suomen olosuhteisiin sopivalla tavalla. Kaatopaikalle sijoitettavan polttokelpoisen jätteen määrä on selvästi vähentynyt. Energiahyötykäytöllä korvataan fossiilisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa, jolloin kasvihuonekaasupäästöt vähenevät.

Vuoteen 2016 mennessä biojätteet ja lietteet on nykyistä tehokkaammin saatu asialliseen käsittelyyn. Kaatopaikalle sijoitettavan biohajoavan jätteen määrä on selvästi vähentynyt. Laitosmaista käsittelykapasiteettia on riittävästi ja käsittely on sellaista, että jätteen sisältämä energia ja ravinteet saadaan hyödynnettyä. Pääosa biojätteistä ja lietteistä käsitellään biokaasulaitoksissa. Maaseudulle on rakennettu pienen mittakaavan biokaasulaitoksia, joista osa voi käsitellä lannan lisäksi biohajoavia jätteitä ja sivutuotteita sekä sakokaivolietteitä. Biokaasu jalostetaan liikennekäyttöön tai hyödynnetään energiantuotannossa alueesta riippuen.

Jätteiden keräyspisteet tulee olla hyvin saatavilla

Haja-asutusalueiden jätehuollossa tavoitteena on, että palvelutaso määritellään koko Itä-Suomen alueelle siten, että jätteiden keräyspisteet ovat hyvin saavutettavissa jokapäiväisen asioimisen reiteillä koko Itä-Suomessa. Kaikilla on hyvät mahdollisuudet toimittaa lajitellut hyötyjätteet, isot jätteet (metalliromu, huonekalut, rakennusjätteet, romuautot, SER) ja ongelmajätteet hyötykäyttöön. Jätemaksuilla kannustetaan hyötyjätteiden lajitteluun ja omatoimiseen kompostointiin. Maatalousmuovien sekä sako- ja umpikaivolietteiden keräys on järjestetty. Itä-Suomi koetaan siistinä ja viihtyisänä asumis- ja vapaa-ajanviettoalueena, jossa jätteet toimitetaan vastuullisesti osoitettuihin keräysastioihin.

Rakentamisen osalta tavoitteena on, että Itä-Suomen alueella on riittävä rakennusjätteen vastaanottoverkosto valvotuilla jäteasemilla. Rakennusjätteen sijoittaminen kaatopaikoille vähenee ja rakennusjätteet käytetään uudelleen tai hyödynnetään materiaalina tai energiana.

CO2-raportti

Bookmark and Share






12


Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa
Hanna Hakko:
Hanasaari suljetaan - seuraavaksi Suomen ja maailman muut fossiilivoimalat
Oras Tynkkynen:
Miksi en taputtanut Malesialle

Lisää blogeja >>

1 vko   |   2 vko   |   1 kk   |   3 kk

¿Quiénes son los responsables de afrontar el cambio climático?

Source: Infobae - El cambio climático es probablemente el mayor desafío ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen difícil el consenso entre los países respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusión: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los países tienen responsabilidad común de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que históricamente los países desarrollados han contaminado más a efecto de construir sus economías que aquellos que están en vías de desarrollo. Y no todos los países tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problemática.

Consecuencias del cambio climático en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2°C altera la metilación del ADN y la expresión de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visión sobre las consecuencias del cambio climático en los peces a través de modificaciones epigenéticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Periódico - Las políticas climáticas que se centran en la agricultura y los bosques podrían llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestación e incrementar la captura de carbono en la agricultura podría reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, según un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska