Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Sunnuntai 07.06.2020

Ilmastouutisia

Kymmenientuhansien eurojen säästö ja arvokas ympäristöteko: Vanha tekonurmi päätyi jätteen sijasta hyötykäyttöön


01.07.2019 08:30

Jalkapallohallista poistettu tekonurmi löysi uuden omistajan.

Kuva: Hämeenlinnan liikuntahallit Oy

Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy myi jätteeksi menossa olevan tekonurmen Kiertonetissä 1 500 eurolla. Kauppa merkitsi merkittävää taloudellista säästöä ja oli kiertotaloutta edistävä, hieno ympäristöteko.

– Tämä oli erinomainen homma. Meillä olisi mennyt hirveästi rahaa, jos tekonurmi olisi viety kaatopaikalle. Hävittäminen olisi maksanut kymmeniätuhansia euroja, kertoo työnjohtaja Pertti Sopenperä Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:stä.

Hyötyä myyjälle, ostajalle ja ympäristölle


Nyt tekonurmikaupasta hyötyivät sekä myyjä että ostaja.

– Saimme myynnistä rahallista hyötyä, mutta kauppa oli myös ostajan kannalta hyödyllinen. Hän sai hyvän tavaran itselleen, Sopenperä toteaa.

Tekonurmen myynti oli arvokas asia myös ympäristön kannalta: jätteen sijasta nurmi päätyi uusiokäyttöön.

– Oli erittäin hyvä homma, että se ei mennyt kaatopaikalle, Sopenperä sanoo.

Myös Kiertonet-palvelun tuottavan Kiertoa Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kallunki on tyytyväinen kauppaan.

– Tämä oli hieno esimerkki siitä, kuinka Kiertonetin käyttö edistää kiertotaloutta ja on kannattavaa asiakkaillemme myös taloudellisesti, hän toteaa.

Satoja kommentteja Facebookissa


Kyseinen, jalkapallohallista poistettu tekonurmi herätti paljon mielenkiintoa, kun siitä kerrottiin lahjakorttiarvonnan kera Kiertonetin Facebook-sivulla toukokuussa.

Päivityksen yhteydessä kyseltiin, mihin ihmiset käyttäisivät kyseistä jalkapallohallista poistettua tekonurmimattoa.

Kommentteja tuli yli 700, ja tekonurmelle löytyi monenlaisia käyttöehdotuksia:

– Paikallisen päiväkodin pihalle, ettei lasten tarvis aina murskeen/hiekan päällä leikkiä.

– Lahjaksi lähiseudun lasten ja nuorten urheiluharrastusta tukemaan.

– Omalle pihalle, niin loppuisi se nurmikonleikkuu ja rikkaruohojen kitkentä.

– Tuohan ois kätevää istuttaa vaikka mansikkaa. Ei pääsis rikkaruohot valloilleen. Miksei mitä vaan kasveja. Tekis vaan taimille reijät.

Kiertoa Oy / Kiertonet / CO2-raportti

Bookmark and Share






16


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska