Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Lauantai 23.01.2021

Ilmastouutisia

Kansallisten kaupunkipuistojen kehittämishankkeisiin myönnetty avustusta 2,8 miljoonaa euroa


01.01.2021 09:00

Ympäristöministeriö on myöntänyt avustusta kansallisten kaupunkipuistojen kunnostus- ja kehittämishankkeisiin yhteensä 2,87 miljoonaa euroa. Avustukset ovat osa talouden nopeaa elpymistä tukevien toimien kokonaisuutta. Avustusta myönnettiin yhteensä 22 hankkeeseen, jotka toteutetaan vuoden 2021 aikana. Avustusta saavat kaikki kymmenen kansallisten kaupunkipuistojen verkostoon kuuluvaa kaupunkia: Forssa, Hanko, Heinola, Hämeenlinna, Kokkola, Kotka, Kuopio, Pori, Porvoo ja Turku.

Hankkeilla parannetaan kaupungin asukkaiden liikkumis- ja virkistysmahdollisuuksia sekä lähiluontoon pääsyä. Myös nähtävyys- ja elämyskohteiden saavutettavuutta kansallisissa kaupunkipuistoissa helpotetaan yhteyspolkuja parantamalla ja lisäämällä. Lisäksi rakennetaan luontoa kulutukselta ja häiriöiltä suojaavia rakenteita, kuten portaita ja lintutorneja sekä kunnostetaan jo olemassa olevia rakenteita.

Osalla hankkeista tehdään perinneympäristöjen ja lintukosteikkojen kunnostus- ja luonnonhoitotöitä sekä poistetaan vieraslajeja.

”Kansallisten kaupunkipuistojen tavoitteena on säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä laajana, eheänä kokonaisuutena – kaupunkilaisten olohuoneena. Kaupungit edistävät nyt avustettavilla hankkeilla näiden olohuoneiden käyttöä kaupunkilaisten lähivirkistykseen. On arvokasta, että läheltä kotia löytyy saavutettavia, upeita luonto- ja maisemakohteita. Niitä on myös syytä turvata luontoa suojaavilla rakenteilla”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Avustettavilla toimenpiteillä lisätään myös kansallisten kaupunkipuistoverkostoon kuuluvien kaupunkien nähtävyyskohteiden määrää, mikä monipuolistaa kaupunkien matkailutarjontaa ja matkailijoiden viipymistä kaupungissa. Tämä lisää olemassa olevien palveluiden käyttöastetta ja luo tarvetta myös uusille palveluille. Avustettavilla hankkeilla lisätään siten myös aluetaloudellisia tuloja ja edistetään työllisyyttä pitkällä aikavälillä.

Merkittäviä potteja esimerkiksi Porvooseen, Heinolaan, Poriin ja Hämeenlinnaan

Suurimman kaupunkikohtaisen avustuksen saa Porvoo. Porvoossa kehitetään merkittävän osan kansallisesta kaupunkipuistosta kattavaa, Porvoon Länsirannasta Emäsalon pohjoiskärkeen kulkevaa lähiulkoilureittiä sekä kunnostetaan rantareitin näköalapaikkoja muun muassa Linnanmäellä, Näsinmäellä, Tornivuoressa ja Ruskiksessa.

Heinolan kaupungin hankkeita ovat esimerkiksi Jyrängön rantareitin kunnostaminen esteettömäksi sekä yhtenäisyyttä parantavien Paviljonginharjun liikunta- ja näköalaportaiden rakentaminen. Lisäksi Koskensaaressa tehdään luonnonhoitotoimia, Isiäiseen rakennetaan lintutorni ja opasteita lisätään.

Porin kaupungin avustus käytetään mm. Porin Metsän hoito- ja käyttösuunnitelman päivitykseen sekä polkuverkon kunnostukseen ja kehittämiseen luotojen alueella ja Porin Metsässä.

Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto Hämeenlinna juhlistaa ensi vuonna 20-vuotista taivaltaan kansallisena kaupunkipuistona. Hämeenlinna saa avustusta Vanajaveden rantareitin kunnostamiseen, Aulangon saavutettavuuden parantamiseen sekä vuonna 2017 kaupungin hakemuksesta suojellun Sibeliuksen metsän reitistön kehittämiseen.

Ympärisöministeriö/CO2-raportti

Bookmark and Share






51


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska