Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Lauantai 05.12.2020

Ilmastouutisia

Ilmatieteen laitos - Väitös: Lumikausi on lyhentynyt Suomessa, Itämeren jääpeitteen laajuus pienenee kuluvalla vuosisadalla


06.11.2020 07:37

Talvi-ilmaston muuttuvien olosuhteiden kartoittaminen on tärkeää yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Lumi- ja jääpeite vaikuttavat Suomessa mm. teiden kunnossapitoon ja talvimerenkulkuun.

Kuva: Flickr/ezioman

Lumensyvyys on pienentynyt ja lumikausi lyhentynyt laajoilla alueilla Suomessa reilun kolmenkymmenen vuoden aikana. Tiedot selviävät Ilmatieteen laitoksen tutkija Anna Luomarannan väitöstutkimuksesta.

Anna Luomaranta tutki väitöstyössään lumisuuden, lämpötilan ja sademäärien muutoksia Suomessa vuosina 1961–2014. Vuotuiset enimmäislumensyvyydet pienenivät eniten Etelä- ja Länsi-Suomessa, noin 2-4 senttimetriä vuosikymmenessä tai paikoin enemmänkin. Pohjois-Suomessa lumipeitteessä ei havaittu voimakkaita muutoksia.

”Sademäärän ja sen olomuodon muutokset vaikuttivat lumensyvyyden muutoksiin”, Anna Luomaranta tiivistää lumipeitteen muutoksen syyt.

Etelä-Suomessa talviaikaiset vesisateet lisääntyivät. Sekä lumi- että vesisateet lisääntyivät myös Pohjois-Suomessa talvella.

Tulokset laskettiin havaintoihin perustuvasta aineistosta, joka kattaa koko Suomen 10 x 10 kilometrin kokoisessa hilaruudukossa.

Itämeren jääpeite pienenee, mutta pienenemisen voimakkuus riippuu päästöjen määrästä

Väitöstyössä tutkittiin myös Itämeren jääpeitteen enimmäislaajuuden muutoksia tulevina vuosikymmeninä. Muutoksia selvitettiin kahden eri RCP-päästöskenaarion avulla.

”Voimakasta kasvihuonekaasupitoisuuksien kasvua kuvaavan RCP8.5-skenaarion mukaan Itämerellä esiintyisi ainoastaan leutoja jäätalvia 2060-luvulta alkaen”, Anna Luomaranta kertoo.

Keskimääräisen RCP4.5-skenaarion mukaan jääpeitteen laajuuden pieneneminen on hitaampaa, ja keskimääräisiä jäätalvia saattaisi edelleen esiintyä 2080-luvulla.

Itämeren jääpeitteen muutoksia arvioitiin CMIP5-ilmastomalliaineiston avulla. Tutkimuksessa tarkasteltiin yhteensä 28 eri ilmastomallin antamia arvioita tilastollisin menetelmin.

Lumi- ja jäätutkimusta tarvitaan yhteiskunnan toimivuuden varmistamiseksi

Talvi-ilmaston muuttuvien olosuhteiden kartoittaminen on tärkeää yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Lumi- ja jääpeite vaikuttavat Suomessa mm. teiden kunnossapitoon ja talvimerenkulkuun. Toisaalta lumipeitettä tarvitaan moniin talviajan ulkoiluharrastuksiin, ja lumipeite suojaa kasvillisuutta pakkaselta.

Pohjoisten alueiden lumi- ja jääpeite ja niiden muutokset ovat myös herkkä indikaattori alueen ilmasto-olosuhteista. Työn tulokset korostavatkin pohjoisten alueiden ilmasto-olojen jatkuvan seurannan tärkeyttä.

Voit lukea alkuperäisen tiedotteen osoitteessa: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/7cXj5ul8TvyZVRhwKmrZpX

Ilmatieteen laitos/CO2-raportti

Bookmark and Share






46


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska