Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Maanantai 13.07.2020

Ilmastouutisia

Ilmasto-oikeudenkäynti: EU-tuomioistuin tunnusti ilmastonmuutoksen vaikutuksen ihmisiin, mutta hylkäsi perheiden oikeusjutun


04.06.2019 08:30

Euroopan unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt perheiden ilmastokanteen EU:n riittämättömästä ilmastopolitiikasta menettelytapaan vedoten. Oikeus katsoi, että perheillä ja nuorilla, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa, ei ole oikeutta haastaa oikeudessa EU:n vuoden 2030 ilmastotavoitetta. Oikeus kuitenkin tunnusti, että ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin eurooppalaisiin monin tavoin. Kanteen nostaneet perheet ja saamelaisnuoret aikovat valittaa päätöksestä.

Toukokuussa 2018 kymmenen perhettä Portugalista, Saksasta, Ranskasta, Italiasta, Romaniasta, Keniasta ja Fidžiltä sekä ruotsinsaamelainen Sáminuorra -nuorisojärjestö haastoivat EU:n oikeuteen riittämättömän ilmastopolitiikan takia. Kantajat esittivät, että EU:n nykyinen 40 prosentin päästövähennystavoite vuodelle 2030 on riittämätön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämän vuoksi EU ei heidän mukaansa pysty turvaamaan kanteen nostajien elämään, terveyteen, työhön ja omaisuuteen liittyviä perusoikeuksia.

Osana kanteen käsittelyä Euroopan parlamentti ja Euroopan neuvosto pyysivät lokakuussa 2018 tuomioistuinta hylkäämään kanteen, sillä perusteella että kantajilla ei ole lupaa haastaa EU:n ilmastotoimia, koska kantajat eivät kärsi riittävästi ja suorasti näistä toimista. EU tuomioistuin teki päätöksensä tämän teknisen yksityiskohdan perusteella, mutta myönsi, että ”ilmastonmuutos tulee tavalla tai toisella vaikuttamaan jokaiseen yksityishenkilöön”.

“Päätös siitä, että kansalaiset eivät pääse käymään oikeutta, on pettymys muttei yllätys. Kyseistä kriteeriä on käytetty aiemminkin kansalaiskanteiden rajoittamiseen. Ilmastokanteiden lisääntyminen ja menestyksekäs nuorten liikehdintä kaikkialla Euroopassa ovat kuitenkin selkeitä viestejä Euroopan johtajille: toimikaa nopeasti ja vastatkaa perinpohjaisesti ilmastokriisiin,” sanoo Euroopan suurin ympäristöön ja energiaan keskittyvä kansalaisjärjestöjen verkosto CAN Europen johtaja Wendel Trio. Climate Action Network (CAN) Europe on tukenut kannetta.

”Saamelaisnuorille ilmastonmuutos ei tarkoita enää politiikkaa. Se vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämäämme: maastopalot tuhoavat porojen laidunalueita, porot kuolevat ruuan puutteeseen ja ilmastoepävarmuuden aiheuttamasta stressistä on tulossa sukupolveni suurin terveysongelma. Meidän täytyy saada tuomioistuimet tutustumaan ilmastonmuutoksen faktoihin ja muistuttamaan EU-johtajia heidän velvollisuudestaan suojella kansalaisia. Tämä ei ole pelkkä oikeusjuttu: kyse on oikeuksiemme ja tulevaisuutemme turvaamisesta”, sanoo Sáminuorran puheenjohtaja Sanna Vannar.

”Ilmastokriisi vaikuttaa jo ihmisten arkielämään ympäri Eurooppaa ja erityisesti alkuperäiskansat ja maailman köyhimmät ovat haavoittuvaisia sen haitallisille vaikutuksille. Kansalaisilla on oltava väyliä vaikuttaa heidän elämänsä perustavanlaatuisesti koskeviin kysymyksiin, minkä vuoksi oikeuden päätös on pettymys. EU-päättäjien tulee päivittää vuoden 2030 päästövähennystavoite vähintään 65 prosenttiin ja vahvistaa toimia lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen”, sanoo kehitysjärjestö Fingon ilmastoasiantuntija Hanna Aho. Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo on CAN Europen jäsen.

Sen jälkeen kun kanne nostettiin toukokuussa 2018, Euroopan parlamentti on hyväksynyt kaksi päätöslauselmaa, joissa vaaditaan EU:n ilmastotavoitteen nostamista 55 prosenttiin. Hiljattain 10 jäsenmaata, mukaan lukien Ranska ja Ruotsi, julkaisi yhteisen julkilausuman, jossa vedottiin kaikkiin EU-johtajiin, jotta päästäisiin nollanettopäästöihin vuoteen 2050 mennessä ja kiritettäisiin 2030 tavoitetta.

Fingo ry – Suomalaiset kehitysjärjest&o

Bookmark and Share






23


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska