Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Torstai 19.09.2019

Oulun lni

Ilmalämpöpumppua hankittaessa laatu hintaa tärkemämpää


28.04.2009 10:06

Kuva: Daikin

Ilmalämpöpumppua hankkivan kuluttajan on syytä tutustua tarkasti laitteen ominaisuuksiin sekä valita huolellisesti laitteen toimittaja ja asentaja. Sekä valmiiksi asennettuna että ilman asennusta myytyjen laitteiden hinnoissa oli useiden satojen eurojen eroja. Pakettihinnoittelussa hinnan osatekijät saattavat jäädä epäselviksi, jolloin tarjouksia on vaikea verrata toisiinsa.

Jälkihuollon toimivuus on myös syytä selvittää ennen kaupan vahvistamista. Kuluttajaneuvojat ovat tänä vuonna saaneet satoja valituksia liittyen ilmalämpöpumppuihin.

Oulun lääninhallitus selvitti maaliskuussa 2009 Kuluttajaviraston toimeksiantamana ilmalämpöpumppujen hintoja asennuksineen. Kyselylomake lähetettiin kaikkiaan 25 liikkeelle Kajaanissa, Limingassa, Muhoksella, Oulussa ja Tyrnävällä. 14 palautti vastauksensa, näistä yksi jätettiin vertailun ulkopuolelle, 6 liikettä jätti vastaamatta ja 5 liikettä ilmoitti etteivät myy ilmalämpöpumppuja. Vastauksissa oli yhteensä 7 eri merkkistä ilmalämpöpumppua, joillakin merkeillä oli useampi malli. Kaikkiaan laitteita oli 17.

Selvityksen lähtökohtana oli perusasennus, jossa yksikerroksiseen 140 m2 puuverhoiltuun sähkölämmitteiseen omakotitaloon hankittiin ilmalämpöpumppu valmiiksi asennettuna. Lomakkeessa ohjattiin valitsemaan lämmitysteholtaan sopiva laitteisto, huomioon ottaen esim. pohjoisen talviolosuhteet.

Ilmalämpöpumppujen hinnat vaihtelivat asennuksineen 1285,00 - 2490,00 euron välillä. Hintavertailua vaikeutti puutteellisesti ilmoitetut hintatiedot, esimerkiksi hinnan osatekijät jätettiin ilmoittamatta. Liiketoimintamalleissa on myös eroja, ja ne saattavat osaltaan vaikuttaa hintaa korottavasti. Ns. täyden palvelun liikkeet sisällyttävät kokonaishintaan laitteen ja asennuksen lisäksi esimerkiksi suunnittelupalvelun, käyttöopastuksen, teknisen tuen ja takuun sekä laitteelle että työn osuudelle. Pelkistettyä hinnoittelumallia, jossa maksetaan vain laitteesta ja kylmäteknisestä asennuksesta, tarjoavat lähinnä rautakaupat. Tästä hinnoittelumallista puuttuvat usein sähköasennustyöt, jotka tietysti korottavat lopullista hintaa.

Vertailussa selvitettiin myös laitteiden takuun kestoa ja varaosien saatavuutta. Laite- ja työn takuun kesto vaihtelivat yhdestä kuuteen vuoteen. Varaosien saatavuudeksi ilmoitettiin 5-10 vuotta laitteen merkistä riippuen.

Kuluttajan kannalta ilmalämpöpumpun hankkiminen lienee vaivattominta tehdä liikkeestä joka myy kokonaisuuden sisältäen laitteen, asennukset (kylmäteknisen asennuksen ja sähköasennuksen), käytön opastuksen sekä jälkihuollon. Hinta todennäköisesti on korkeampi hankintahetkellä, mutta voi silti olla asiakkaalle edullisempi valinta pitkällä tähtäyksellä. Mikäli laitteeseen myöhemmässä vaiheessa tulee vikoja, vastuu niistä on yhden liikkeen harteilla ja ongelmatilanteiden sekä riitojen ratkaisu on huomattavasti helpompaa.

Asennustyöt ovat luvanvaraista toimintaa ja huolimaton asennus voi aiheuttaa laitevikoja ja muuta vahinkoa, jotka eivät välttämättä kuulu takuun piiriin. Kuluttajan on siis syytä varmistua, että asennustyöt tehdään luvat omaavien asentajien toimesta. Turvatekniikan keskuksen internetsivuilla tukes.fi on luettelo vaatimukset täyttävistä toiminnanharjoittajista.

CO2-raportti.fi

Bookmark and Share




Lisätietoa

Ilmalämpöpumpun hinta asennettuna liikkeittäin - Oulun lääni
Asennustyön ja tarvikkeiden hintaerittely + matkakulut
Ilmalämpöpumppujen hinnat liikkeittäin
Laitteiden takuu ja varaosa tiedot
Ilmalämpöpumppujen tekniset ominaisuudet


34


Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa
Hanna Hakko:
Hanasaari suljetaan - seuraavaksi Suomen ja maailman muut fossiilivoimalat

Lisää blogeja >>

1 vko   |   2 vko   |   1 kk   |   3 kk

¿Quiénes son los responsables de afrontar el cambio climático?

Source: Infobae - El cambio climático es probablemente el mayor desafío ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen difícil el consenso entre los países respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusión: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los países tienen responsabilidad común de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que históricamente los países desarrollados han contaminado más a efecto de construir sus economías que aquellos que están en vías de desarrollo. Y no todos los países tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problemática.

Consecuencias del cambio climático en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2°C altera la metilación del ADN y la expresión de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visión sobre las consecuencias del cambio climático en los peces a través de modificaciones epigenéticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Periódico - Las políticas climáticas que se centran en la agricultura y los bosques podrían llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestación e incrementar la captura de carbono en la agricultura podría reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, según un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska