Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Keskiviikko 15.08.2018


IEA:n vuosiraportissa huomio energian sähköistymiseen ja Kiinan rooliin


20.11.2017 08:40

Raportin mukaan maailma sähköistyy, mutta hiilen ja öljyn käytön kasvu jatkuu toistaiseksi.

Kuva: Flickr / H_Groven

Neljä eri tekijää tulee muuttamaan maailman energiajärjestelmiä seuraavien 20 vuoden aikana. Yhdysvalloista on tulossa öljyn ja maakaasun tuotannon kiistaton ykkösmaa, uusiutuvat energiamuodot kehittyvät nopeasti laskevien kustannusten ansiosta. Kiinan uusi talousstrategia suuntaa maata kohti puhtaampaa kasvua ja vaikuttaa osaltaan globaaleihin energiamarkkinoiden kehitykseen. Näin todetaan kansainvälisen energiajärjestö IEA:n World Energy Outlook 2017 -raportissa, joka julkistettiin Lontoossa.

Raportti kuvaa kattavasti maailman energiatalouden tilaa ja tulevaisuuden skenaarioita. Tänä vuonna raportti sisältää myös maailman energian tuotannon ja kulutuksen päivitetyt luvut eri skenaarioiden pohjalta vuoteen 2040 saakka sekä arviot vaikutuksista energiaturvallisuuden, investointien, energiateollisuuden ja ympäristön kannalta. Se sisältää myös syväanalyysit Kiinan energiataloudesta energiamuutoksen valossa ja maakaasumarkkinoiden kehityksestä säröytyksen ja nesteytetyn maakaasun aiheuttamassa murroksessa.

Raportin New Policies -skenaarion mukaan globaali energian kysyntä kasvaa hitaammin kuin aikaisemmin, mutta tulee edelleen kasvamaan 30 prosentilla nykypäivästä vuoteen 2040 mennessä. Tämä lisäys on yhtä suuri kuin Kiinan ja Intian nykyinen energian kysyntä.

Raportin mukaan maailma sähköistyy, mutta hiilen ja öljyn käytön kasvu jatkuu toistaiseksi. Samalla kuitenkin maakaasun merkitys muun muassa ketteränä polttoaineena kasvaa. Yhdysvaltojen merkitys energiamarkkinoilla kasvaa maakaasun ja LNG:n (nesteytetyn maakaasun) myötä. Kiinan energian kulutus ohittaa EU:n energian kulutuksen vuonna 2040. Samalla sen päästöt ovat kuitenkin paljon EU:ta korkeammat.

Maailman energiatuotannon kapasiteetti lisääntyy eniten aurinkosähköjärjestelmissä Kiinan ja Intian kehityksen myötä. Samaan aikaan Euroopan unionissa tuulivoimasta tulee johtava sähköntuotannon muoto pian vuoden 2030 jälkeen.

Maailman kasvihuonekaasupäästöt jatkavat kasvuaan (New Policies -skenaario), mutta raportin uusi Sustanable Development -skenaario pyrkii osoittamaan Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämän tien ja korostaa kaasun ja metaanin talteenoton merkitystä. Puhtaaseen energiateknologiaan pitää kuitenkin satsata rajusti, osana ainakin 60 biljoonan USD arvoisia globaaleja energiainvestointeja.

Työ- ja elinkeinoministeriö/CO2-raportti

Bookmark and Share






29

 +4%   0%  +2%   0%   0%

Yhteensä kton CO2 ekv:
466
  - Maatalous:
24
%
  - Jätehuolto:
9
%
  - Lämmitys:
7
%
  - Kuluttajien sähkönkulutus:
7
%
  - Tieliikenne:
53
%
Asukasta kohden:
88
kg
Muutos edelliseen viikkoon:
 +1
%

¬ŅQui√©nes son los responsables de afrontar el cambio clim√°tico?

Source: Infobae - El cambio clim√°tico es probablemente el mayor desaf√≠o ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen dif√≠cil el consenso entre los pa√≠ses respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusi√≥n: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los pa√≠ses tienen responsabilidad com√ļn de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que hist√≥ricamente los pa√≠ses desarrollados han contaminado m√°s a efecto de construir sus econom√≠as que aquellos que est√°n en v√≠as de desarrollo. Y no todos los pa√≠ses tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problem√°tica.

Consecuencias del cambio clim√°tico en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2¬įC altera la metilaci√≥n del ADN y la expresi√≥n de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visi√≥n sobre las consecuencias del cambio clim√°tico en los peces a trav√©s de modificaciones epigen√©ticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Peri√≥dico - Las pol√≠ticas clim√°ticas que se centran en la agricultura y los bosques podr√≠an llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestaci√≥n e incrementar la captura de carbono en la agricultura podr√≠a reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, seg√ļn un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hamina
Hankasalmi
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Järvenpää
Kaarina
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Kärkölä
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylivieska
Ylöjärvi
√Ą√§nekoski







Etelä-Suomen Lääni Länsi-Suomen lääni Itä-Suomen lääni Oulun lääni Lapin lääni