Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Sunnuntai 31.05.2020

Ilmastovinkit

Hyvin varusteltu jätehuone innostaa kierrättämään


03.09.2010 12:21

Kuva: Dreamstime

Biojätteen lajittelu kotikeittiössä on välillä vähän sotkuista puuhaa. Jätteen kierrätyksestä koituva hyöty saattaa tuntua olemattomalta, mutta todellisuudessa sillä säästetään sekä rahaa että ympäristöä. Mitä helpommaksi jätteiden lajittelu tehdään, sitä paremmin ihmiset tekevät oman osuutensa.

Me suomalaiset kierrätämme kiitettävästi metallia ja lasia, ja sanomalehdetkin löytävät useimmiten oman kierrätyslaatikkonsa. Biojätteen kanssa olemme jostain syystä laiskempia: ruoantähteet ja talouspaperi menevät aivan liian usein sekajätteen mukana väärään astiaan.

- Biojätteen käsittely kotona on kaiketi hieman haastavaa sen koostumuksen takia, ja varsinkin, jos ei ole oikeanlaisia välineitä helppoon ja hygieeniseen lajitteluun, arvelee Pasi Somero Paprokselta.

Kaatopaikalle asti päästyään biojäte tuottaa metaanipäästöjä, ja metaani taas on noin kaksikymmentä kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

Kierrätysinto kasvaa, kun kierrättäminen tehdään mahdollisimman vaivattomaksi. Esimerkiksi Norjassa on kokeiltu huoneistokohtaisten biojätepussien jakamista maksutta asukkaille, ja tuloksena oli biojätemäärien selkeä kasvu.

- Tietenkin lajittelu jää väliin, jos biojätepussit unohtuvat kauppaan. Homma helpottuu kummasti, jos uuden pussin saa mukaansa jätehuoneesta samalla, kun vie täyden pussin pois, sanoo Pasi Somero.

Maksuttomat biopussit kokeilussa

Osa suomalaisistakin saa jatkossa hakea taloyhtiönsä jätehuoneesta märkälujia, kierrätyskartongista valmistettuja biojätepusseja käyttöönsä. Tänä syksynä alkavan kokeilun uskotaan innostavan entistä parempaan jätteiden lajitteluun.

- Biojätepussien tarjoaminen asukkaille on hyvää jatkoa jätedieettikampanjalle, joka aloitettiin meillä jo vuonna 1997. Kampanjan tuloksena jätekustannukset putosivat merkittävästi, ja odotamme saman kehityksen jatkuvan, kertoo VVO:n ympäristöasiantuntija Kari Mähönen.

Kierrätyksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että asukkailla on kunnon välineiden lisäksi tarpeeksi tietoa jätteiden lajittelusta. Jätehuoneesta ja biojätteiden keruuastiasta löytyvät perusohjeet.

- Asukasilloissa kerrotaan usein kierrätyksestä, ja perinteisiä paperitiedotteitakin jaetaan koteihin. Jos lajittelun kanssa silti on ongelmia, isännöitsijä kutsuu asukkaat erilliseen tiedotustilaisuuteen.

Ympäristöasiantuntija Kari Mähösen mukaan biojätteestä saadaan vaikka kukkamultaa asukkaiden pihoille, joten sitäkin kautta kierrätys tuo iloa.

- Ja kun sekajätekulut pienenevät biojätteen määrän kasvun myötä, myös vuokrankorotuspaineet pienenevät.

CO2-raportti

Bookmark and Share






16


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

1 vko   |   2 vko   |   1 kk   |   3 kk

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska